Itämeri ammattikalastajan silmin

28/04/2020
Kalastaja Kai Ilves joulukuussa 2019. Kuva: Paula Toppila.

Vuoden 2020 IHME Helsinki -teoksen tekee äänitaiteilija Jana Winderen, jonka materiaalia ovat hydrofoneilla tallennetut vedenalaisten lajien tuottamat äänet. Hänen teoksensa on suunniteltu toteutuvan elokuussa Soutustadionilla Helsingissä. Taustatyönään Jana Winderen ja IHMEen toiminnanjohtaja, kuraattori Paula Toppila ovat haastatelleet Itämeritutkijoita, mutta myös ihmisiä, joilla on pitkä kokemuksellinen tieto muutoksista Itämeressä.

Helsingistä on vaikea löytää ammattikalastajia, lähikunnista heitä löytyy helpommin. Helsingin ympäristöpalvelujen avulla saimme kuitenkin yhteyden kalastaja Kai Ilvekseen, joka on toiminut ammatissaan vuodesta 1993. Paula Toppila haastatteli Ilvestä taiteilijan kanssa laadittujen kysymysten pohjalta joulukuussa 2019 Vuosaaressa, missä Ilveksen kaksi kalastusvenettä ovat laiturissa.

“Salakka, särki, säynävä, pasuri, lahna, vimpa, norssi, meritaimen, lohi, kirjolohi, silakka, hauki, ahven, kuha, miekkasärki, kilohaili, ankerias, siika, maiva…” luettelee kalastaja Ilves, kun häneltä kysytään mitä kaloja hän verkoistaan löytää. Jana Windereniä kiinnostavat kalalajit, mutta etenkin kalastajan kokemukset siitä, millaisia muutoksia hän on havainnut Itämeressä ja kalastajan ammatissa pitkän uransa aikana.

Hylkeet ja EU:n tuoma byrokratia

”Ongelmat alkoivat 2000-luvun alussa, kun harmaahyljekanta kasvoi ja kesyyntyi ja ne alkoivat viisaina eläiminä syödä helppoa ruokaa suoraan verkosta. Se suosii rasvaisia kaloja, ykkösenä lohi, sitten siika ja silakka. Se napsii ne verkosta ja päät vaan jää. Harmaahylje ja kalansyönti, sitä ei saa ääneen sanoa. Hylkeenkestävä rysä on todella kallis, 20 000 €, se vaatii oman kaluston ja omat tilat säilytykseen ja huoltamiseen.”

”Olen kehittänyt itse oman rysämallin, jossa pääsee hieman vähemmällä. Jos vesillä on 10 000 hyljettä ja jokainen söisi yhden lohen vuorokaudessa, se ylittää koko kiintiön. Mutta eivät kuulemma syö virkamiesten mukaan. Ilmeisesti se onkin sitten merenneidot, jotka käyvät verkoilla! Mutta lohikannat kyllä pienenee. Lohi oli rannikkokalastuksen selkäranka, sen myyntituloilla sai hankittua pyydyksiä, pidettyä kaluston kunnossa. Kun se katkesi, niin nyt nilkutetaan kainalosauvojen kanssa.”

“Kyllä se EU:iin liittymisestä ja Välimeren alueen liikakalastuksesta alkoi, jolloin tehtiin päätös, että ammattikalastajien määrää täytyy vähentää EU:sta yhteensä 6 000. Suomi tulkitsi tämän ylväästi siten, että vähennetäänpä se kaikki meiltä, mutta kun tultiin kotiin huomattiin että hupsis, meillähän on vain 4 000 ammattikalastajaa. Nyt meillä on parisataa ammattikalastajaa koko merialueella.” kertoo Ilves.

Hän jatkaa:”Kalastamisesta tuli samalla yhtä lomakkeiden täyttämistä. Jokaisen kalastajan täytyy täyttää kolme lomaketta päivittäin, niillä ilmoitetaan viranomaiselle mitä kaloja ja kuinka paljon on saatu saalista. Yhden lomakkeen täyttämiseen menee 40 minuuttia ja ne täytyy toimittaa 48 tunnin sisällä postileimalla varustettuna viranomaiselle. Jos kalastaa lohta, jokaiseen kalaan täytyy kiinnittää sinetti saman tien, kun kala on veneessä. Kalastajan täytyy myös ilmoittautua rajavalvontaan ja odottaa puoli tuntia lupaa kiinnittyä laituriin. Viimeisen 15 vuoden aikana kalamäärät ovat vähentyneet, mutta särkikalat ovat lisääntyneet. Mutta ei suomukaloilla toimeentuloa tehdä.”

“Talvisin kalastan jään alta verkolla, sillä jään allahan ei ole hylkeitä. Myös keväisin laitan välillä mereen rysän lisäksi silakkaverkon, mutta usein hylkeet ehtivät syödä kalat ja rikkovat verkon. Tilanne on huono, jos katsoo faktoja, ei tästä leipää saa. Joskus sitä pohtii muuttoa sisämaahan järvialueelle. Siellä saisin enemmän kalaa ja rahaa, jopa vain 500 € investoinnilla, verrattuna nykyisiin puolen miljoonan investointeihin.”

Sinilevää ja vieraslajeja pyydyksiin

”Sinilevää on Itämeressä ollut niin kauan kuin muistan. Kun sitä tulee pintaveteen enemmän, se ylettyy alemmas. Lohenpyyntiaika on lopullaan silloin ja kala painuu alemmas, koska vesi lämpenee. On vaikea sanoa, painuuko se sinilevän takia vai meneekö lämpötilan takia. Kalastajalle haittana on sinileväallergia ja myrkytykset, verkot likaantuvat ja niitä on työlästä pestä. Sitten on nämä vieraslajit. Kaspian vesikirppu tuli ja sen mukana paha haju, joka tarttui verkkoihin. Mustatäplätokko tuli, kampamaneetti tuli – ja ilmeisesti tuli ja meni koska sitä ei ole näkynyt vähään aikaan. Tokko tuli tietyissä paikoissa noin viisi vuotta sitten, niitä oli joka puolella, mutta tänä vuonna niitä ei ole ollut.”

”Rysien pesukerrat ovat nyt joulukuussa vähentyneet, eli ihan kuin rehevöityminen olisi vähentynyt tai sitten ei välttämättä. Kirkas vesikin voi olla oire, sieltä puuttuu jotain tärkeämpää, ravinteita? Vaikeaa sanoa meneekö parempaan vai huonompaan suuntaan. Tähän aikaan vuodesta tuli ennen kuhaa ja ahventa. Nyt ei enää tule. Ehkä pari kuukautta sitten on saatu viimeksi kuhaa. Iso lahna on erittäin arka melulle, samoin kuha. Ei tarvitse kovinkaan paljoa tonkia, kun se lähtee pois. Jos on ruoppausta ja räjäytyksiä, niin kuin Vuosaaren satamaa ruopattaessa on jatkuvasti ollut, niin kyllä kuha häviää.”

Kuolleet alueet ja tapaus Kalasatama

”Kyllähän terve pohja on aina parempi. Yksi tutkija sanoi, että kuhakannat tulevat nousemaan sitten laskemaan, samoin ahven. Näin kävi. Eli pohjassa viihtyvät lajit. Välitilan kalat selviävät paremmin. Kuolleita alueita on ollut niin kauan kuin muistan, Tammisaaren alue on ilmeisen huonossa kunnossa, vesi ei pääse vaihtumaan saarten takia. Mutta kyllä ihminen on minkkiäkin pahempi tuhoamaa omaa ympäristöään.”

Kalastajan elinkeinon harjoittamiseen tarvitaan tilat, joissa säilyttää ja kunnostaa kalastusveneitä ja – välineitä, paikan missä käsitellä, varastoida ja pakata kalaa myyntiin. Nykyisessä Kalasataman kaupunginosassa oli vuoteen 2008 saakka nimensä mukaisesti kalasatama: alueella sijaitsi Sörnäisten satama. Satama toimi etupäässä tuontisatamana, mutta sen alueella oli myös kalastussatama ja kalasäilyketehtaita.

”ELY-keskus ei tehnyt mitään sille, että kalasatama olisi siirretty jonnekin muualle. Kaupunki tarjosi minulle tonttia Kallvikin nokasta – vuokra 10 000 € kuukaudessa – ei kalastajilla on sellaisia rahoja. Kallvikin ruohikkoranta ei myöskään mahdollista rysien pesua. Kun ei ole satamaa niin kuvitellaan että kalastajat voivat ostaa oman paikan ja toimia siellä. Sitten tuli pakastekontit ja siihen tarvittaisiin nosturi, HIAB, jolla kalat voisi viedä sinne missä kontit ovat. Lopputulos oli, että eräänä päivänä kontti jäi tyhjentämättä ja liettualaiset ostivat kalansa muualta. Näin sekin loppui. Jos taas pyydetään pelkkää lahnaa, sen kilohinta jää niin alas jo pelkästään jäähdytyksen takia. Ei ole tiloja eli ei pystytä tekemään. Tämä on tätä politiikka, ”olisi kiva, että olisi kalastajia”, mutta käytännössä ei anneta toiminnalle edellytyksiä.”