Uutiset

IHME Helsinki -teokset toteutuvat elo-syyskuussa

10.05.2021
Photo: Lena Winderen

”Tänä vuonna tuomme yleisölle kaksi erityistä, IHME Helsingille räätälöityä taideteosta, jotka korostavat sekä aistikokemusta, tuntemista että tietämistä. Molemmat teokset koostuvat aistittavista materiaaleista – toinen äänistä, toinen tuoksuista – jotka ovat taiteen ja tieteen välisen yhteistyön tulosta. Taiteilijat välittävät teoksissaan kertomuksia niin Itämeren kuolleista alueista kuin menneiden ja nykyisten metsien historiasta. Molemmat taiteilijat kannustavat meitä kaikkia miettimään uudelleen suhdettamme luontoon, luonnonvaroihin sekä vastuutamme tuleville sukupolville”, sanoo IHME Helsingin toiminnanjohtaja, kuraattori Paula Toppila.

Nykytaiteen tilaajaorganisaatio IHME Helsinki tuottaa kaksi uutta julkisen tilan taideteosta Helsinkiin vuonna 2021.Viimeaikaiset koronatoimien purku-uutiset luovat toivoa siitä, että rajoituksia kokoontumiselle ja tapaamisille julkisissa tiloissa olisi kesäkuukausien aikana vähemmän. Näin ollen IHME on päättänyt julkaista yksityiskohtia kahdesta suunnitellusta teoksesta, jotta kaikille taiteen, tieteen ja ilmastotyön ystäville olisi tarjolla toivoa ja odotettavaa elo-syyskuulle.

Norjalaistaiteilija Jana Winderenin ääni-installaatio Listening Through the Dead Zones (Kuuntelua kuoleitten alueiden läpi) siirrettiin vuodella eteenpäin covid-19-pandemian johdosta ja on avoinna soutustadionilla Töölössä 6.-24.8. Skotlantilaistaiteilija Katie Patersonin tuoksupohjainen IHME Helsinki 2021 -teos To Burn, Forest, Fire (Palaa, metsä, tuli) toteutuu syyskuussa useissa paikoissa Helsingissä, mm.  Helsingin tuomiokirkon Kryptassa, Kuninkaansaaressa ja Kulttuurikeskus Stoassa. Kuten aina, molemmat teokset ovat kaikille avoimia ja ilmaisia.

Miltä vedenalainen maailma kuulostaa?

IHME Helsinki 2020 -teos, Listening Through the Dead Zones, on äänitaiteilija Jana Winderenin yhdessä Tony Myattin kanssa tekemä paikkasidonnainen ääni-installaatio. Teos toteutuu Helsingissä, Itämeren rannalla sijaitsevalla soutustadionilla, jossa yleisö voi kuunnella eri ​​nisäkäslajeja, mukaan lukien ihmisiä, sekä erilaisia ​​meressä eläviä kalalajeja ja äyriäisiä. Winderen on tutkinut, kuinka ihmisen toiminta vaikuttaa kuolleisiin alueisiin Itämeressä sekä vastaavissa ympäristöissä muualla rantojen ja järvien läheisyydessä.

Winderen tutkii tapaa, jolla ihmiset ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä sekä siinä elävien muiden lajien ja kasvien kanssa. Erityisesti häntä kiinnostaa ihmisten vaikutus jaettuihin vedenalaisiin ääniympäristöihin. Jana Winderen ja IHMEen toiminnanjohtaja, kuraattori Paula Toppila, ovat Helsingissä pidettävän seminaarin sijaan tehneet sarjan verkossa julkaistuja haastatteluja. Niissä paikalliset ihmiset, tutkijat ja muut eri alojen asiantuntijat jakavat ajatuksiaan, ​​tutkimustuloksia, uutisia ja tapoja, joilla kuka tahansa voi ehkäistä huonoja elinoloja, vedenalaista melua, rehevöitymistä ja planeettamme biologisen monimuotoisuuden häviämistä Itämeressä, joka puolestaan on yhteydessä laajempaan maailman mereen.

Elokuussa 2020 IHME järjesti Listening Through the Dead Zones -aloitustapahtuman yhteistyössä Baltic Sea Action Groupin ja Suomen ympäristökeskus SYKEn kanssa. Tapahtuman puhujatallenteet ovat nähtävissä IHMEen YouTube -kanavalla.

Taiteilija Jana Winderenin ääni-installaatio Soutustadionilla on avoinna joka päivä 6.– 24.8.2021 klo 10.00–20.00.

Miltä maapallon ensimmäinen metsä tuoksui?

To Burn, Forest, Fire koostuu planeettamme ensimmäisen metsän tuoksusta ja ilmastokriisin ajan viimeisen metsän tuoksusta. Nämä tuoksut on jalostettu suitsukkeiksi ja poltetaan useissa eri paikoissa ympäri Helsinkiä 1.-30.9.2021. Tapahtumapaikkoihin kuuluvat Helsingin tuomiokirkon krypta, Kuninkaansaari sekä kulttuurikeskus Stoa. Kaikkien tapahtumapaikkojen yksityiskohtainen aikataulu julkaistaan lähempänä ajankohtaa.

Hankeen erityisvieraita vieraita ovat kuurot, näkövammaiset ja kuurosokeat. IHME tekee yhteistyötä vierailujen järjestämiseksi Kuurojen Liiton, Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n sekä Suomen Kuurosokeat ry:n kanssa.

Katie Paterson tarkastelee teoksissaan paikkaamme maapallolla geologisen ajan ja muutoksen näkökulmasta. Hän toimii yhdessä eri puolilla maailmaa työskentelevien tutkijoiden kanssa ja käyttää teoksissaan usein kehittynyttä teknologiaa. Patersonin teokset käsittelevät ihmisten ja heidän luonnollisen ympäristönsä välistä intiimiä, runollista ja filosofista yhteyttä.

Yksi tammi-maaliskuussa 2021 toteutetun Art, Science, Ecology -verkkokurssin tilaisuuksista oli keskustelu Katie Patersonin, emeritusprofessori Jan Zalasiewiczin (Leicesterin yliopisto) ja paleoklimatologian dosentti J. Sakari Salosen (Helsingin yliopisto) kesken. Keskustelu avasi Patersonin teokseen liittyvää tutkimusprosessia, jonka myötä teoksen metsät ja tuoksut määriteltiin parhaisiin arvioihin perustuen. Kurssin luennot ovat nähtävissä IHMEen YouTube-kanavalla.

Muutokset ovat mahdollisia covid-19-pandemiasta johtuen.