Uutiset

Syksyn harjoittelija: Aino Kostiainen

30.09.2022
Aino Kostiainen is this autumn’s intern at IHME Helsinki.

Nimeni on Aino Kostiainen, ja toimin harjoittelijana IHME Helsingissä syyskuun lopusta marraskuuhun. Harjoittelu on osa opintojani Aalto-yliopiston visuaalisen kulttuurin, kuratoinnin ja nykytaiteen maisteriohjelmassa ViCCAssa.

Hakeuduin harjoitteluun IHME Helsinkiin, sillä minua kiehtovat julkinen tila taiteen näkökulmasta sekä ekologian kysymykset kuratoinnissa. IHME on jo 15 vuoden ajan tuottanut kunnianhimoisia nykytaideteoksia Helsinkiin. Pidän siitä, että teostuotantoja on yksi vuodessa, jolloin pysähdytään työskentelemään yhden taiteilijan kanssa mahdollisimman syvällisesti. Odotankin harjoittelulta sukellusta nykytaiteen syvään päähän. Etsin samalla aineistoa ja virikkeitä ViCCA-ohjelman lopputyöhöni.

Minulla on ensimmäinen filosofian maisterin tutkinto vuodelta 2002, ja silloin pääaineeni oli taidehistoria. Olen toiminut pitkään kulttuurialan organisaatioissa taiteen parissa, ja monet opinnoissani keskeiset ilmiöt ovat näkyneet myös työssäni. Näitä ovat mm. ekokatastrofin käsittely taiteen keinoin, rakenteellisen kolonialismin näkyväksi tekeminen ja teknologian kytkeytyminen taiteeseen. Ensimmäisen tutkintoni jälkeen kuvataiteen kentälle on vakiintunut kuraattorin ammatti, tehtävä, jossa myös itse olen toiminut. Kosketus kuratoinnista käytävään teoreettiseen keskusteluun on kuitenkin jäänyt osaltani ohueksi. Koulutus on minulle tapa lisätä tietoisuuttani siitä vastuusta ja vallasta, jota kuraattorina käytän.

IHME Helsingissä uskon oppivani uutta yhteisöllisen taideteoksen tuottamisesta sekä nykytaiteen ja yleisön suhteen rakentumisesta. Harjoitteluni aikana suunnittelen, toteutan ja analysoin yleisöpalautekyselyjä IHMEen tapahtumista.

Yksi ensimmäisistä tehtävistäni on ottaa yleisö vastaan IHMEen Geomancers-elokuvanäytöksessä keskiviikkona 5.10. klo 17.30 Maxim-elokuvateatterissa. Samalla vietetään IHMEen 15-vuotisjuhlaa. Tavataan ja ihmetytään nykytaiteesta kohdatessamme!