Mitä yhteistä on kalorilla ja hiilidioksidilla?

03/02/2020
Kuva: arielrobin / Pixabay

Ystäväni osti pankkikortilla kaupasta kassillisen ruokaa. Pankin hiilijalanjälkilaskurin mukaan ostokset tuottivat ilmastopäästöjä 4,2 kg, kaupan laskurin mukaan 14 kg. Mistä on kyse?

Kalori keksittiin vuoden 1850 tietämissä. Vuonna 1952 Suomessa julkaistiin ensimmäinen ruoka-ainetaulukko ja nykyisin elintarvikkeen ravintosisältö kuuluu pakollisiin pakkausmerkintöihin.

Hiilidioksidi löydettiin 1750-luvulla. Vuonna 1896 laskettiin teoriassa hiilidioksidin vaikuttavan ilmaston lämpenemiseen ja 1950-luvun lopun mittauksissa huomattiin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousevan myös tosielämässä.

Kalorin tie sen keksimisestä sipsipussin kylkeen on ollut pitkä. Matkalla on täytynyt sopia ja standardoida kaikki suureen nimestä ja määritystekniikasta aina pakkaustietojen fonttiin asti. On tarvittu valtavasti dataa yksittäisistä mittauksista laajoihin tietokantoihin, joiden luvut toimivat seuraavien laskutoimitusten pohjana.

Hiilijalanjäljen kanssa on samantapainen tilanne. Ensin on syntynyt ajatus, sitten ovat tarkentuneet nimitys ja sisältö. Koska hiilijalanjälki tarkoittaa tuotteen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasuja, on sovittava mitkä tekijät lasketaan mukaan ja miten päästöt kohdennetaan. Lasketaanko taideteoksen päästöihin yleisön matkat kotoa näyttelyyn? Entä miten lentokoneen päästöt kohdennetaan matkustajille, kun koneessa kuljetetaan myös rahtia?

On selvää, että tällä hetkellä ollaan vaiheessa, jossa dataa kartutetaan ja laskentatapoja yhtenäistetään. Kuluttajan ulottuville on rohkeasti tuotu erilaisia laskureita, jotka tekevät saatavilla olevasta datasta yleistyksiä ja arvioita. Siksi ei ole ihme, jos ruokaostosten päästöt ovat ”noin 4,2 – 14 kg”. Ristiriitaiset tulokset eivät kuitenkaan tarkoita, että jokin laskelma olisi väärässä ja toinen oikeassa, tai kumpikin puutteellisia. Puhumattakaan siitä, että koko hiilijalanjälkilaskenta pitäisi puutteiden takia unohtaa.

Mitä enemmän on kysyntää ilmastotiedolle ja hiililaskelmille, sitä enemmän sitä myös tuotetaan. Mitä enemmän tietoa on saatavissa, sitä helpompi on tehdä erilaisia valintoja.

Myös taiteen saralla hiilijalanjälkilaskenta tuo esiin kipukohdat ja valinnan paikat. Onko taidetuotannon hiilijälki lähempänä nollaa, sataa vaiko 10 000 kiloa? Mitkä ovat suurimmat päästölähteet ja olisiko luovia tapoja tehdä asiat toisin? Ennen kaikkea hiilijalanjäljen laskenta on mahdollisuus peilata keinoja tavoitteisiin: Mikä on taideteoksen tai tuotannon perimmäinen sanoma ja miten sen voi välittää elämää ylläpitävien järjestelmien puitteissa?

 

 

Tämä kirjoitus on osa vuonna 2020 julkaistavaa sarjaa, jossa IHMEen ekokoordinaattori Saara Korpela käsittelee hiilijalanjälkeä taidetuotannossa. Osallistu keskusteluun Twitterissä @IHMEhelsinki tai lähetä palautetta sähköpostitse saara.korpela(at)ihmehelsinki.fi.

Lue kaikki ekoblogit blogiarkistosta.