IHME Helsinki -teos

Jana Winderen. Kuva/Photo: Lena Winderen.

Jana Winderen vuoden 2020 taiteilija

IHMEen nykyinen asiantuntijatyöryhmä on kutsunut norjalaistaiteilija Jana Winderenin tekemään ensimmäisen, vuonna 2020 toteutuvan teoksen, Helsinkiin. Winderen on äänitaiteilija, jota kiinnostavat muiden lajien tuottamat ääniympäristöt ja ekosysteemit. Hän tutkii erityisesti vedenalaista maailmaa käyttäen tutkimusvälineinään uusinta teknologiaa.

Jana Winderen (s.1965) on valmistunut taiteilijaksi Goldsmith Collegesta, Lontoosta. Hän on ennen taideopintoja opiskellut matematiikkaa, kemiaa ja kalataloutta Oslon yliopistossa. Winderenin teokset saavat usein monikanavaisen ääni-installaation tai konsertin muodon, mutta hän on tehnyt äänimaailmoja myös elokuviin, tanssiteoksiin ja radioon sekä julkaissut materiaalia CD:nä, vinyyleinä ja C-kasetteina. Hänen teoksiaan on koettu niin taideinstituutioissa kuin julkisissa tiloissakin Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa. Winderen asuu ja työskentelee Oslossa.

Esimerkkejä Winderenin teoksista

Listening with Carp, Now is the Time (Kuunnellen karpin kanssa), 2019

Teos Listening with Carp, Now is the Time on sävelletty Wuzhenissa, Kiinassa. Taiteilijan tallentamassa äänimateriaalissa kuullaan kanaaleissa elävien kalojen tuottamaa ääntä, jota myös niissä elävät karppi-kalat kuuntelevat. Teos yhdistää tätä paikallista äänimateriaalia maailman valtamerissä tehtyihin nauhoituksiin, joka on äänitaajuuksiltaan sekä karppien että ihmisten kuultavissa. Teos on esillä Wuzhenin Nykytaiteen näyttelyssä 31.3.-30.6.2019. Lue lisää teoksesta. 

Through the bones (Luiden läpi), 2018

Thaimaalaiset kalastajat ovat paikallistaneet tuhansia vuosien ajan vedestä kaloja ja muita meren eläviä kuuntelemalla puista airoa. Tätä vanhaa taitoa on harjoitettu eri yhteisöissä ympäri maailmaa ja kerrotaan, että mm. grönlantilaiset havainnoivat airojen kautta valaiden laulua. Kuuntelu mahdollistuu, kun veden alla elävien otusten luoma liike kantautuu puisen airon kautta värähtelynä ihmisen kalloon ja luuta myöden suoraan sisäkorvaan. Vastaava kuuntelumekanismia käyttävät myös merinisäkkäät ja kalat.

Jana Winderen teki Thaimaassa matkan oppiakseen enemmän tästä kuuntelumekanismista sekä tavasta, jolla kestävää kalastusta harjoittavat kylät säilyttävät elinvoimaisen yhteisönsä huolehtimalla samalla sekä ympäristöstään että ihmisistään. Through the bones -teos yhdistää airojen kuuntelumekanismia uuteen teknologiaan ja hydrophone -äänitystekniikoihin. Thaimaan Biennaalin 2018 kävijöillä oli myös mahdollisuus kuunnella airojen kautta Pali-joen vedenalaista elämää paikallisten kalastajien opastamana. Lue lisää teoksesta. 

Rats – secret soundscapes of the city (Rotat – kaupungin salaiset äänimaisemat), 2017

Rottayhdyskunnat elävät rinnakkaiseloa ihmisten kanssa. Osa rottien välisestä kommunikaatiosta asettautuu 20 000 hertsin taajuudelle, jota ei ihmiskorvalla kuule. Jana Winderen halusi selvittää, pitävätkö tarinat rottien rakkausserenadeista paikkansa. Hän äänitti Oslon Bjørvikan alueella ainoastaan ultraäänitaajuuksilla havaittavaa äänimaisemaa ja hidasti ja madalsi sitä sävellykseensä ihmiskorvin havaittavaksi. Winderen hyödynsi teosta varten tekemissään tutkimuksissa ja nauhoituksissa uutta teknologiaa ja yhteistyötä Surreyn yliopiston tutkijan kanssa. Monikanavainen teos oli kuultavissa kaiuttimista syksyllä 2017 Oslon Akerselvan alueen urbaanissa rantamaisemassa. Rotat (Rats – secret soundscapes of the city) –teos toteutettiin yhteistyössä Munch museon on the Move 2017 -hankkeen ja Uudenmusiikin keskus nyMusikkin kanssa. Lue lisää teoksesta. 

Lue lisää Jana Winderenin tuotannosta, täältä löytyvät linkit myös julkaistuihin äänitteisiin:

www.janawinderen.com

Miksi Jana Winderen?

IHMEen asiantuntijatyöryhmän puheenjohtaja Tuula Arkio perustelee Jana Winderenin valintaa vuoden 2020 IHME tilausteoksen toteuttajana: ”Tällä hetkellä myös valtameret ja jäätiköt ovat ilmastonmuutoksen kourissa. Jana Winderenin taide merenalaisine äänimaailmoineen muistuttaa meitä siitä, mikä on tuhoutumassa, jos mitään ei tehdä.” Myös kriitikko, kuraattori Timo Valjakka nostaa esiin merten merkityksen ekosysteemissämme: ”Elämä on merestä lähtöisin. Elämän jatkuminen maapallolla edellyttää, että myös meri voi hyvin.”

IHMEen toiminnanjohtaja Paula Toppila jatkaa: ”Jana Winderenin tuotannossa yhdistyvät taiteen mahdollisuus kuvitella kuulemassaan mahdollisia maailmoja, vaihtoehtoisia kertomuksia samalla, kun hän valitsemansa materiaalin kautta muistuttaa meitä muiden lajien olemassaolosta, arvosta ja haavoittuvuudesta. Winderenin teoksissa kohtaamme käsittämättömän toiseuden, kääntämättä jäävän ja usein katoamassa olevan äänimaailman, jota emme ilman häntä pääsisi kokemaan. Winderenin teoksia voisi kutsua ilmastonmuutoksen ajan vanitas – teoksiksi.”

Professori Hanna Johansson nostaa esiin teosten kokemuksellisuutta: ”Jana Winderenin taide herkistää kuuloaistini ja tuo meren maailman läsnäolevaksi ihmeen intensiivisesti. Kaikki tämä merellinen ja vedellinen; sulaminen, jäätyminen, sade, lorina, märkyys, raikkaus koskettaa pelkästään äänellä ja saa minut tuntemaan veden kuin ensimmäistä kertaa.”

Aiempien vuosien IHME-taiteilijat ja teokset

2008: Elokuva- ja videotaiteen kokonaisuus: Anri Sala, Jeremy Deller, Lauri Astala & Elina ja Hanna Brotherus, Runa Islam, Christian Marclay, Deimantas Narkevičius, Francis Alÿs, Matthew Barney

2009: Antony Gormley: Savi ja kollektiivinen keho

2010: Susan Philipsz: Kun päivä laskee

2011: Superflex: Eläköön nykyaika (Stora Enson pääkonttori, Helsinki)

2012: Christian Boltanski: Sydänarkisto

2013: Miroslaw Balka: Signaalit

2014: Yael Bartana: True Finn – tosi suomalainen

2015: Jeremy Deller: Saa koskea

2016: Kateřina Šedá: Ratikkasoittajien kiertue

2017: Theaster Gates & the Black Monks of Mississippi: The Black Charismatic

2018: Henrik Håkansson: THE BEETLE

Tutustu IHMEen historiaan täällä.

Ota IHME seurantaan myös Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa!